Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt/shows. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt/shows. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. joulukuuta 2011

Breaking the radio silence!

Anteeksi. Radiohiljaisuutta on kestänyt hieman luvattoman pitkään ja luvattoman monta kertaa olen avannut bloggerin kirjoitusalustan, mutta kuitenkin ajautunut prioriteetissä kirjoittamisen ohittavien asioiden äärelle. Tällä hetkellä vietän sairaslomaa ja hiljaista loppuvuotta ongittuani itselleni mykoplasma bakteerin jostain, joten ajattelin purkaa kuulumiset postaus kerrallaan tänne. nyt kun on luppoaikaa vuoteen omana. Aloittaen vaikkapa lokakuusta, jolloin olen postausten kärryltä alan kopsahtanut. Postauksesta tulisi turhan maratonimainen jos paukuttelisin koko kahden kuukauden kuulumiset yhteen pötköön.

Pentunäyttely, Lohja 23.10


Lokakuun viimeisillä viikoilla lähdimme Lohjalle pentunäyttelyyn Roosan (Primrose) ja Serin (Zinnia) kanssa tutustumaan elämään hälinan keskellä. Molemmat tytöt olivat reippaasti harjoitelleet pentujen kanssa esiintymistä ja pennut pärjäsivät erinomaisesti ahtaassa showhallissa jossa vilskettä sekä vilinää ympärillä riitti. Arvostelut olivat molemmilla hyvät, mutta kuten sanottu, sisun pennuista kun on puhe tytöt tarvitsevat paljon aikaa!


Primrose esitti mieman russelimaisia mooveja, mutta ymmärsi kuitenkin nopeasti ettei voi päättää kulun suuntaa, kun taasen Seri oli aivan äitinsä kopio kahden vuoden takaa erinomaisella käytöksellään! 


Tässä muutama kuva, kiitos paljon tytöille, kun toitte pennut näyttelyyn!







torstai 8. syyskuuta 2011

Sipuliina näyttelykehässä!

Käytiin viime Lauantaina Sisun kanssa hakemassa näyttelytulos, se kauan odotettu Vantaalta. Sipuli on puutteellisessa karvassaan laatuarvosana Hyvän arvoinen. Karvan kanssa olisi herunut Erittäin Hyvä, mutta tähän tyydymme, sillä Sisu ei oikeastaan tarvitse näyttelyarvosanoja muuhun, kuin mahdollisiin muissa lajeissa valioitumisiin. :)

Arvostelu oli hyvä ja Markku Kipinä tuomarina miellyttävä. Kohteli koiria hyvin ja selosti arvostelussa hyvin plussat ja miinukset. Laitan arvostelun tänne blogiin jos muistan koko asiaa enää parin viikon päästä, kun käväisemme taas Helsingissä ja jos pikkupennut eivät ole sitä ehtineet silputa ;).

In English: Sipuli was shown in the Let's Go show in Vantaa with the result of good. It's pretty much what we expected in this coat condition. :)