Terve taas! Ollaan palailtu Hollannin reissulta, joka oli hieno ja kilometrien täyteinen! Kilsoja kertyi likimain 1200km, joka on Hollannin mittapuulla, joka on inan alle 400km pitkä maa jonka läpi ajaa raskaalla kaasujalalla kolmisen tuntia. Maa muistuttaa monella tapaa suomea, mutta toisaalta, se maat ovat kuin yö ja päivä.
Lähdettiin matkaan aikaisin Torstai-aamuna lentämällä Amsterdamin lentokentälle, jonne matkaa ei ole Helsingistä kovinkaan kauan, hyvällä säällä lento-aika oli noin kaksi tuntia, eli saman verran kuin Helsingistä tänne Lounaiseen suomeen. Schiphol airport on jokseenkin monimutkaisempi kokonaisuus, kuin Arlanda ja ulospääsyn löytämiseen menikin hetki, vaikka opasteet olivatkin suhteellisen selkeät.
Positiivisena juttuna molemmissa lentokentissä, sekä Arlandassa, että Schiphollissa on se, että suoraan lentokentältä alta pääsee junalla melkeinpä mihin vain. Hyppäsimme siis junaan Schiphollin alakerrassa ostettuamme liput yläkerran automaatista. Yhdensuuntainen matka n. 250km junamatkan päässä sijaitsevaan Groningen kaupunkiin maksoi 23€ per naama. Matka-aika oli n. 2,5h. Autolla Groningesta damiin paukuttelee n. puolessatoista tunnissa + ruuhkavaraus.
Junalla näki hyvin läpileikkauksen etälästä pohjoiseen leveyssuunnassa ja päämäärämme olikin aivan pohjoisessa, niin lähellä saksan rajaa, että pystyimme jo melkein haistamaan autobaanan katkun. Groningeen majoituimme koko pitkäksi viikonlopuksi ja perjantaina olikin edessä kennelvierailu
King Bassie's Anne Hoogendijkin luona aivan toisella puolella Hollantia, joka nyt sinäänsä ei ollut juttu eikä mikään, sillä "toisella puolella" tarkoittaa n. 300km päässä, suomalaiselle kilsannielijälle kolmen tunnin ajomatka oli "a walk in the park". Hollantilaiset sen sijaan valahtivat kalpeaksi kuullessaan matkan "NIIN kauas?". Heillä on hyvin erilainen käsitys siitä, mikä on kaukana ja mikä ei.
Matka taitettiin miehen ystävän ystävällisesti lainaamalla maakaasuletukalla, elämys jo sinäänsä! Määräpäänä oli saksalaiselta bratwurstilta kuullostava Nw-Vossemeer, paikka sijaitsi ihanalla rauhaisalla paikalla peltojen kesellä, kuten niin ikään varmaan suurimmaksi osaksi koko Hollannin maaseutu, se on hyvin tasaisesti asuttuna ja kylät ovat lähekkäin ryppäissä, ei juurikaan siroteltua pitkin-poikin kuten ainakin täällä Lounaisessa suomessa.
Paikan päällä tavattiin Anne ja hänen hurmaavat russelinsa, unohtamatta myös ovella törmättyyn valtavaan tanskandoggiin. Tutustuimme muutaman tunnin Annen koiriin ja keskustelimme russeliharrastuksesta Hollannissa ja Suomessa, sain taas paljon uutta ajateltavaa omaan jalostustyöhön, kuten sain myös Ruotsin reissulla. Sitten olikin viimein aika löyttäytyä paluumatkalle Groningeen ihana Choice mukanamme.
Choice edustaa hieman erilaista näköä, kuin muut karvaturiimme. Hänestäkin tulee kevyesti karhea, muttei yhtä järkyttävää karvapöheikköä, kuin esimerkiksi Sisu. Neidin tasainen, mutta päättäväinen luonne hurmasi meidät jo heti alkuunsa sekä neidin kyky ottaa asiat rennosti. Paluumatkan Choice otti unta palloon ja matka sujuikin äärimmäisen mukavasti.
Vietimme vielä muutaman päivän maaseudulla tutustuen Hollantilaiseen elämään ja sunnuntai-iltana olikin sitten aika lähteä kohti lentokenttää, yöjunat taitavat olla Hollannissa yhtä harvinaisia, kuin ajoissa oleva VRän juna talvisaikaan ja jouduimme lähemään kentälle junalla jonka aikataulutuksella saimme odotella 10h kentällä lennon lähtöä.
Tässä alkoi näkymään jo aika selkeästi Damin kentän ja Stokiksen kentän erot. Arlandassa oli hyvin tuolirivejä ja sohvia, joissa ottaa torkut toisen vahtiessa koiraa ja tavaroita tai viettää aikaa koneella 3€ / 1,5h hintaan, Amsterdamissa sen sijaan maksoi 30min koneella 6€ ja nukkumapaikkoja oli taktisesti vaikeutettu, kaikkialla oli metallimuhkuloita joiden päälle oli inhaa käydä pitkäkseen. Choice, joka tässä vaiheessa oli jo saanut itselleen lempinimen "Nasu" otti lentokenttä-ajan rennosti nukkuen, vähän luuta nakerrellen ja käppäillen auringonkukka-istutusten keskellä. Kateellisena katselimme nukkuvaa koiraa omassa yksiössään kun asettelimme itseämme epämukaville tuoleille torkkumaan.
Hyvä juttu oli kuitenkin se, että suurin osa kahviloista oli yön auki, joten kahvia sai kitattua unenpuutteesta huolimatta. Jotenkin selvittiin vähäunisesta yöstä, taisin nukkua hyvällä onnella puoliunta 2h junamatkan ja kentällä vielä toiset kaksi tuntia pienissä pätkissä, koneessa taaksemme istuutui äänekkäästi riitelevä perhe joka polvillansa möyhi edessä olevia istuimia joten toivoakaan unesta ei ollut, ennen kuin päästiin Helsingin asunnolle, siellä katkesikin filmi sitten aika heti koirien esittelyn jälkeen.
Pikku Nasu sopeutui laumaan kuin olisi aina ollut meillä, Jalmari erityisesti otti tämänkin pennun siipiensä suojaan, kurttunaama Räyhä ja juoksujaan aloitteleva Sipuli eivät koskaan ole erityisen kiinnostuneita pennuista olleet, kaksikko tykkää enemmän vähän vanhemmista koirista leikkikavereinaan, paitsi Räyhä innostuu aina välillä leikittämään tyttöjä ellei meno ylly liian kovaksi.
Reissu oli antoisa ja antoi paljon ajattelemisen aihetta omaan jalostustyöhön, olen myös aika varma, että joskus vielä palaamme Hollantiin. Ihastuimme maahan ja sen tarjoamiin koiraharrastus mahdollisuuksiin aika lailla!
Meidän reissailumme on nyt kuitenkin tältä vuodelta reissattu ja enempää koiria ei lähiakoina ole tulossa, sijoituskoiria ehkä, muttei enää meidän ydinlaumaan ihan heti huomenna, monen koiran kanssa eläminen ei ole ihan läpihuutojuttu, mutta jokainen koiristamme elää rakastettuna yksilönä kanssamme rentoa russelin arkea.
Ehkä kirjoittelen vielä tarkempia matkakuvauksia Hollannista ja Ruotsista, kun palaudun reissaamisesta, ruotsistahan reissukuvaus puuttuu vielä lähes kokonaan! Tämäkin kuvaus oli aika synnyttämistä, sillä reissu väsyttää edelleen ja työt kotona odottavat tekijäänsä, haluan kuitenkin vielä ennen sänkyyn kaatumista kiittää Elisabeth Strömbergiä (Kennel Whistlewood's) ja Anne Hoogendijkiä (King Bassie's), että luotitte käsiini nämä ihanat pennut joista toivottavasti, jos koirien terveys suo, tulee Rascal Jack's Kennelin kantanartut yhdessä Primrosen ja Marieten kanssa!
Tässä vielä muutama otos, eiköhän näitä reissukuvia ja kertomuksia vielä tänne satele talven pimeinä öinä, myös Englanninkielinen versio suomea bamlaamattomille lukijoille tulossa.
In English:
I'm still too tired from all the traveling to translate all the road-trip-stories, but I'm sure they'll pop up here on some dark and cold winter evening when there is nothing else to do than sit inside. Still, I wanna thank from the bottom of my hearth these wonderful two women, Elisabeth Strömberg (Kennel Whistlewood's) ja Anne Hoogendijk (King Bassie's) for letting me have these wonderfull girls and letting me see all your fabulous dogs, it means a lot to a young breeder like me.
